Raskauskuvaus
Ajankohdan raskausajan kuvaukselle määrittää pitkälti vauvan koko. Suosittelen viikkoja 28-34, mutta joskus pienikokoinen vauva saattaa siirtää ajankohtaa viikoille 36-38. Tärkeää on, että Sinulla on hyvä olla, ja vatsasi on pyöreä eikä vielä laskeutunut.
Kolmen lapsen äitinä tiedän miltä tuntuu olla raskaana. Minun tehtäväni valokuvaajana on saada olosi mahdollisimman mukavaksi ja turvalliseksi. Kunnioitan asiakkaani toiveita ja kuvaus tapahtuu hienotunteisesti aina Sinua kuunnellen.
Vastasyntyneiden kuvaus
Onneksi olkoon ja tervetuloa – Uuden perheenjäsenen kuvausjärjestelyt saavat alkaa!
Kokemukseni mukaan paras aika kuvata vastasyntynyttä on, kun vauvan 5-12 vrk ikäinen.
Kuvaus tehdään aina vauvan ehdoilla, hänen uni-,valve -ja ruokarytmien mukaan.
Turvallisuus on myös asia, josta ei tingitä.
Perheellisenä osaan myös huomioida vauvan vanhempien jaksamisen ja hyvinvoinnin.
Studio lämmitetään normaalia lämpimämmäksi ja kuvauksiin varataan aikaa 2-3 tuntia.
Omankin jaksamisen kannalta mukana on hyvä olla pientä purtavaa sekä juomista.
Varaathan siis aikaa kuvaukseen. Tehdään lämmin ja miellyttävä kuvausmatka- yhdessä.